HUS Kiinteistöjen uusi toimitusjohtaja Juha Tiuraniemi: Toiminnassamme korostuvat vastuullisuus ja ammattitaito
– Minut on otettu tosi hyvin vastaan kaikkialla, ja on ollut innostavaa oppia uutta. Tämä tehtävä vastaa odotuksiani, ei ole tullut vastaan ikäviä yllätyksiä, sanoo 16. syyskuuta HUS Kiinteistöjen toimitusjohtajana aloittanut Juha Tiuraniemi.
Tiuraniemi siirtyi HUS Kiinteistöihin Colliersilta, jossa hän vastasi kauppakeskustoiminnasta. Tiuraniemen mukaan sairaalakiinteistöpalveluala ja kauppakeskusala eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkiseltään luulisi:
– Molemmat ovat palvelualoja. Viime kädessä puhutaan ihmisten käyttäytymisestä. Myös isot megatrendit ovat samoja: väestön keskittyminen pääkaupunkiseudulle, liikkumisratkaisut, vastuullisuus ja digitalisaation hyödyntäminen.
Parin ensimmäisen kuukauden aikana uusi toimitusjohtaja on saanut hyvän kuvan yhtiöstä. Tiuraniemi on huomannut, että henkilöstö toimii vastuullisesti ja on yhteistyökykyinen sekä ammattitaitoinen.
– Täällä toimitaan ajan vaatimusten mukaisesti, mikä on erittäin tärkeää, Tiuraniemi sanoo.
Tiuraniemi on jo ehtinyt miettiä, mihin suuntaan hän haluaisi HUS Kiinteistöjen kehittyvän:
– Haluan varmistaa, että olemme johtava sairaalakiinteistöpalvelujen tuottaja jatkossakin. Tämä tarkoittaa sitä, että panostamme hyvään johtamiseen, työyhteisöön ja ammattitaidon kehittämiseen. Ammattitaitoon liittyy minusta sekä työyhteisötaidot, että toimintatapojen kehittäminen digitalisaatiota hyödyntäen ja vastuullisia valintoja korostaen.
Viestintä on tärkeää ja se kuuluu johtamiseen. Tiuraniemi haluaa parantaa vuorovaikutusta sekä yhtiön sisällä että myös omistajan HUSin suuntaan. Myös ulkoinen viestintä on tärkeää:
– Tavoitteenamme on olla haluttu ja luotettava yhteistyökumppani sekä HUSin sisällä että sen ulkopuolella.
Minkälainen toimintamalli olisi tällaiselle inhouse-yhtiölle paras? Pitäisikö mallia muuttaa?
– Olen avoin kaikenlaisille mahdollisuuksille ja erilaisille vaihtoehdoille. Haluan haastaa sekä itseni että muut pohtimaan avoimesti eri vaihtoehtoja ja vertailla niitä. Onko nykyinen malli paras vai löytyisikö uusia toimintatapoja? Haluan vahvistaa kokeilukulttuuria, vain siten mennään eteenpäin, Tiuraniemi sanoo.